18. maaliskuuta 2013

Matkakuumetta

Lähden siis keskiviikkona 20.3. Italiaan :) Siitä on tullut joka vuotinen perinne, sillä harrastan kartingia ja menen ajamaan sinne. Palaan 1.4. Matkan jälkeen saatte kuulla kuulumisiani kuvien kera.

Matkan ajaksi Mimmi menee hoitoon ukille ja mummulleni, joten se pääsee hyvään paikkaan eikä siitä tarvitse murehtia.

Palaillaan siis matkan jälkeen! Varmasti tulee taas antoisa loma (:


oon siis toi alin (: ikää kuvassa on 8v

17. maaliskuuta 2013

Kauneudenhoitoa ja trimmausta


''tässä on jokin kiva tuoksu''
Molempina päivinä viikonloppuna on ollut mitä mainioin sää ulkoilla (: Joten ollaankin käyty Mimmin kanssa kunnon lenkeillä. Eilen käytiin aamulla 5.3km lenkki. Ensin käveltiin rantatietä kierrellen noin 2.5km yhdelle polulle mistä sitten mentiin n. 3km peltotietä pitkin kotiin. Emme olleet ennen kyseisellä polulla kävelleet, joten Mimmillä riitti uusia hajuja. Koko polun ajan Mimmi sai juoksennella vapaana ja purkaa ylimääräistä energiaa, mitä sillä piisasikin. Valitettavasti en ottanut kameraa mukaan, sillä
olisi saanut mainoita kuvia Mimmin
temmellyksestä. Joten laitan tähän alkutalvesta otettuja lenkkikuvia.

Tänään kans käytiin pitkällä lenkillä, 7,7km tuli tepasteltua. Käytiin jäälläkin kävelemässä ja taas tyhmänä jätin kameran kotiin kun en jaksanu raahata sitä mukaan. Aluksi Mimmi vaan tempasteli vierellä ja haisteli, mutta loppumatkasta Mimmi innostu jahtaamaan naakkoja. Ja pitihän sitä murista hevosillekin eikä kokokaan haitannut :D

Lenkin jälkeen oli vuorossa kauneudenhoitoa, eli pesua ja trimmausta. Pitkän lenkin ansiosta Mimmi oli väsähtänyt, joten jaksoi olla paikallaan koko toimenpiteen ajan. Nyt on taas ihanan puhdas koiruli, ja turkin alta kuoriutuikin esiin kaunis villakoira. Tässä ennen ja jälkeen kuvat. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, mutta Mimmi oli sitä mieltä, että nytten ei kuvailla ja itse yritin nopeasti napsia kuvat. Trimmasin siis vain koneella ajeltavat paikat ja hieman tasasin saksilla. Kyllä nyt kelpaa!


ennen pesua ja trimmausta
pesun ja trimmauksen jälkeen

13. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen postaus

Hei kaikille!


Päätinpä minäkin pitkän harkinnan jälkeen aloittaa blogin :) Blogissa kerron lähinnä elämästä villakoiran kanssa, sekä jonkin verran itsestäni sekä ajatuksista ja mietteistä. Eli blogilla ei ole mitään tiettyä aihetta mistä kirjoittaisin, vaikkakin nimi viittaisi siihen.

Voisinkin lyhyesti esitellä teille itseni sekä rakkaan koirani (: Erillisen esittelysivun teen heti kun olen hieman opetellut tätä blogin käyttöä ja on enemmän aikaa.

Olen 17-vuotias tyttö Vihdistä. Harrastuksiini kuuluu koiran kanssa puuhailun lisäksi ratsastus ja karting. Tosin pidän ratsastuksesta opiskelujen takia taukoa. Opiskelen siis ensimmäistä vuotta laborantiksi. Kuvailen myös saatuani päättäri lahjaksi järkkärin, nikon D3100. Enimmäkseen kuvailen maisemia sekä Mimmi puudeliamme.

Lemmikkinä meillä, tai oikeastaan minulla on aprikoosi kääpiövillakoira, Mimmi. Mimmi on 5-vuotias (synt. 31.5.2007). Mimmi harrastaa agilityä kotioloissa, sekä temppujen tekemistä ja lenkkeilyä. Mimmi rakastaa pitkiä lenkkejä, eikä se väsy pidemmistäkään lenkeistä. Se on myös todella oppivainen, joten se oppii helposti uusia temppuja.

Tällä erää tämä saaneen luvan riittää, tulette vielä myöhemmin kuulemaan meistä lisää (: Joten palaillaan!

Liity lukijaksi!