28. heinäkuuta 2014

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en

Viime viikon tiistaina Mimmi oli eläinlääkärissä rasvapatin leikkauksessa. Viime kesänä käytiin näyttämässä pattia ell:lle. Patista otettiin näyte, jolloin selvisi, että se on rasvapatti. Ell oli sitä mieltä, että mikäli patti kasvaa/alkaa vaivaamaan niin se leikataan. Patti oli kasvanut ja se hankautui valjaiden alla, sillä se oli rinnassa etujalkojen välissä. Niinpä varasimme ajan näyttääksemme pattia. Pari viikkoa sitten kävimme näyttämässä pattia ja ell oli sitä mieltä, että patti poistetaan. Niinpä varasimme ajan leikkaukseen. Saimme ajan tiistaina 22.7. klo 13.00 patin poistoon. Ell kehuikin Mimmin kuntoa hyväksi ja painokin oli 5,9kg. Olin aivan varma, että Mimmi olisi lihonut mutta päinvastoin  paino oli tippunut 100g viime vuodesta :D Jännityksestä johtuen huonosti nukutun yön jälkeen käytiin Mimmin kanssa pitkällä 1,5h lenkillä, sillä tiesin, että pitkään aikaan emme tule pääsemään kunnon lenkeille. Hienosti M jaksoi, vaikka takana oli reilu 10h paastoamista. Toisaalta ei se aamuisin saa kuin kinkun ja raksuja sillä on koko ajan tarjolla. Lenkin jälkeen ajoimme suorilla äidin työpaikalle hakemaan äiti mukaan ja siitä 5min matka ell:lle. Heti kun astuimme sisälle, Mimmi tärisi pelosta ja läähätti. Suorilla vein Mimmin vaa'alle ja hetken odottelun jälkeen ell kutsui meidät sisään. Mimmi yritti kiivetä sylin kautta pöydältä pois, joten aikalailla oli kahdella ihmisellä pitelemistä kun ell laittoi Mimmille rauhoittavan piikin. Viime vuodesta viisastuneena Mimmi sai tupla annoksen rauhoittavaa, sillä viimeksi ensimmäinen annos ei tepsinyt. Mimmi saikin nimityksen tahtonainen :D

Muutaman minuutin kuluttua rauhoittava alkoi vaikuttamaan. Melkein heti loppui läähätys ja tärinä ja pian saikin laskea sylistä viltille. Siinä maattiin hetki kunnes hoitaja kantoi Mimmin leikkaussaliin. Siellä sitten sai vielä nukutuksen ja laitettiin tiputukseen.

Eikä käynti jäänyt pelkästään patin poistoon, sillä hammaskiven poiston yhteydessä löydettiin kasvain suusta :( Vasta 2-3vk päästä selviää tulokset, sillä halusimme, että kasvain lähetetään tutkittavaksi. Joten siihen asti joutuu jännittämään. Toivotaan, että olisi hyvänlaatuinen ja saatiin leikkaamalla pois. En olisi ikinä osannut odottaa mitään tällaista, sillä mitään oireita ei ollut. Oikeastaan hyvä, että hampaat putsattiin, sillä muuten kasvainta olisi tuskin huomattu.

Reilun parin tunnin päästä menimme hakemaan Mimmiä lääkäristä. Hoitaja kertoi kotiutumisohjeet ja pian hän taluttikin Mimmin luoksemme :) Voih, kuinka iloinen se oli vaikka olikin ihan tokkurassa. Tiistai-ilta menikin Mimmin vieressä istuessa ja välillä juottaessa lusikalla vettä, sillä se ei suostunut itse juomaan. Uloskaan ei suostunut illalla tekemään tarpeita. Ihme, ei silti ollut tehnyt sisälle mitään. Koko yönkin nukkui samassa asennossa, vasta aamulla vaihtoi paikkaa.




Keskiviikkona Mimmi olikin paljon virkeämpi. Ongelma olikin saada Mimmi olematta hyppimättä. Käytännössähän se ei onnistunut, sillä se olisi tarkoittanut, että 24/7 jonkun pitäisi istua sen vieressä ja pitää kiinni ettei vaan pääse livahtamaan :D Keskiviikkona jaksoi jo pienen lenkinkin, vaikka väsyikin todella nopeasti. Muutaman minuutin ulkona käynnin jälkeen jatkoi uniaan tyytyväisenä :) Keskiviikkona suostui jo onneksi oma-aloitteisestikin juomaan, sillä oli kamala helle ja pelkäsin, että Mimmi kuivuu ihan :(



Torstaina M oli jo paljon virkeämpi :) Aamulla vinkui, sillä oli ilmeisesti kipuja kun lääkkeen vaikutus oli lakannut. Heti kun lääkkeen vaikutus tehosi, niin jatkoi uniaan tyytyväisenä. Ruoka ei tosin vielä maistunut, mutta ulkona oli jo sen verran energiaa, että joutui jopa hieman hillitsemään ettei ihan riuhdo :D Liikuntaa kuitenkin tulisi välttää 2vk ajan, jottei haavan lihakset liikkuisi ja haava paranisi. Ensi viikolla siis aloitamme varovasti lenkkeilyn ja agilityn. Agilityssä keskitymmekin ohjaustekniikkaan ja esteosaamiseen. Radat saavat suosiolla vielä jäädä sekä A-este. Toivotaan, että lämpimät ilmatkin jatkuvat, niin pääsisimme vielä uimaankin.

Perjantaina vaihdoimme haavan siteet ja näin ensimmäisen kerran haavan. Olin ihan varma, ettei se olisi kunnolla umpeutunut, sillä Mimmi ei ole malttanut olla hyppimättä. Kumma kyllä, siitä huolimatta haava oli lähtenyt hienosti paranemaan!



Tänään M sai viimeisen lääkkeensä. Lääkäri määräsi tulehduskipulääkettä annettavan 3-4pv ajan kerran päivässä, mutta annoimme kaikki pakkauksen 6 tablettia, niin eipähän ainakaan ole kipuja :) Tänään Mimmi jaksoi jo keskittyä aktivointiinkin, sillä opetin uutta temppua, anteeksipyyntöä. Lenkit ovat jääneet niin minimiin ja Mimmillä tuntui olevan jo energiaa, niin pakko oli purkaa sitä johonkin. Nyt kun jaksaa pysyäkin pitempään hereillä :) Tänään kun vaihdettiin jälleen siteet, niin huomasi selvän eron paranemisessa perjantaihin vaikka silloin jo oli hienosti alkanut haava paranemaan. Jopa yksi tikki näytti jo alkaneen irrota! Pian näyttäisi jäävän vain arpi muistoksi leikkauksesta :)

Toivottavasti jaksoitte lukea tänne asti sekavan kertomuksen! Ja toivotaan, että muiden lemmikit sekä omistajat ovat pysyneet terveinä :)

23. heinäkuuta 2014

Uusi ulkoasu

Vihdoinkin uutta ulkoasua! Kiitokset bannerista Auroralle. Tästä hänen blogiin. Blogissa kerrotaan rescue dobermanni Seditin elämästä runsain kuvin varustettuna.

Itse ihastuin ihanan kesäiseen banneriin ja varjostettuihin kuviin. Kivana plussana ovat tummat reunat parin kuvan ympärillä, joka tuo kivaa piristystä muuten hailakan vihreään taustaan. Aurora teki kaksi samanlaista banneria eri fontilla varustettuina.

Kumpi teidän mielestänne on parempi? Itse pidän jälkimmäisen fontista enemmän :)




 
 
 
 

10. heinäkuuta 2014

Nami jälkeä

Huh, pitäisikö sitä ottaa lomaa lomasta :D Tuntuu ettei ehdi hetkeäkään levähtää. Aamullakin pitää laittaa 8-9 aikaan herätys, jotta ehtii tehdä kaikki mitä pitääkin. Normaalisti siis aamulla teen Mimmin kanssa pitkän lenkin, 2 x viikossa käyn salilla ja 1-2x viikossa käyn juoksemassa. Siihen päälle vielä Mimmin aktivoinnit  ja lisäksi yritän parantaa englannin kielen taitoani. Joten aika kiireisiä ovat päivät :D Toisaalta parempi näin, kuin että pitäisi miettiä mitä tekisi.

Viime viikon tiistaina (1.7.) Meillä alkoi agility treenit. Kesäkuu pidettiin lomaa, sillä olin 2vk reissussa. Meillä oli 16 esteen pieni rata. Muuten rata oli melko simppeli, mutta toisen esteen takaa kierto tuotti ongelmia kun aina olin itse väärin päin. Sen vuoksi Mimmi hyppäsikin ensimmäisen kerran esteen suoraan edestä päin. Aivotkin oli vielä lomalla niin ei oikein ohjaus sujunut. Jos se nyt muulloinkaan sujuu :D Treenien jälkeen olikin väsynyt koira.

Viime keskiviikkona (2.7) päätettiin mennä pururadan varressa olevaan metsään tekemään namijälkeä. Tarkoitushan oli kertoa tästä jo viime viikolla, mutta jostain syystä oli ongelmia laittaa videota kännykästä koneelle. Alussa Mimmi ei meinannut tajuta ideaa, vaan piti näyttää kädellä namia ja silti meinasi jättää syömättä. Parin kerran jälkeen alkoi avautumaan mikä on homman nimi. Hyvä, että Mimmi malttoi olla paikallaan kun laitoin nameja :D Tehtiin ihan helppoa suoraa pätkää ja kävelin samaa jälkeä takaisin Mimmin luokse. Mimmi sai koko ajan nähdä kun laitoin nameja, sillä olen vaan oikeastaan sisälle piilottanut ennen ja muutaman kerran vaan ulos, mutta silloin vaan yhden namin kerrallaan. Hyvinhän se lopussa jo etsi! Oikein vauhdilla kiskoi. Välillä piti hieman jarrutella ettei mene ohi. Muuten kyllä tarkkaan löysi kaikki namit. Lopussa jo pidensinkin hieman jälkeä. Kuitenkin koko ajan matka oli ihan muutaman metrin vaan ja nameja oli tiheään, jottei kiinnostus lopu. Seuraavalla kerralla voisikin hieman pidentää jälkeä. Ja jos vaikka tekee muutaman mutkankin kun noin nopeaa tajusi idean :) Toukokuussa päätin tilata jälkiliinan samalla kun tilasin Peteltä muitakin tarvikkeita. Oikeastaan uintia ajatellen sen hommasin, sillä Mimmi on epävarma uimaan ja aristaa jos ei ole tukea. Alla on kuitenkin video suorituksesta kun sen vihdoin ja viimein sain ladattua. Muistelin, että jälki olisi ollut pitempikin kun en ajatellut menneeni jo maamerkin ohi. Joten siksi vähän haahuilua lopussa, kun Mimmi katsoi mua ''mutta namithan loppuivat jo'' ilmeellä. Ja kännykän pitäminen niin, ettei video tärise, hihnasta pitäminen ja maamerkkien seuraaminen samaan aikaan on aika haastavaa. Kyllä se jouhevammin meni kun en kuvannut :)




Maanantaina 7.7. käytiin uimassa kun Mimmilläkin oli kuuma eikä voi paljon lenkkeillä. Tilasin sille pelastusliivit kun uintiasento on todella takapainoinen ja Mimmi selvästi pelkäsi veden alle painumista. Nyt se ui paljon rohkeammin, vaikka ihmettelikin aluksi painavaa kapistusta päällään. Rohkeastihan se tuli veteen, vaikka olisikin ollut paljon kiinnostavia hajuja (käytiin eri paikassa uimassa kuin yleensä kun veneranta on niin kivikkoinen, eikä ole paljon tilaa uida) sekä häiriöitä kun kuului ääniä, vaikka yleinen ranta on pidemmällä kuin koirille sallittu alue. Vähän aikaa Mimmi tuijotti tielle päin, mutta pian se keskittyi uimaan. Jaksoihan se yllättävän pitkään uida kunnes väsyi ja tuli kylmä. Ja lopuksi kun käveltiin viereistä polkua pitkin, jotta saa tehdä tarpeet niin sai päähänsä juosta parkkipaikalle kun auto tuli pihaan. Luuli höppänä varmaan, että iskä/äiti ajoi pihaan, koska ei se muuten ryntää autojen luokse.

Eilen, tiistaina 8.7. Meillä oli agility treenit. Tehtiin lyhyttä, simppeliä 17 esteen rataa, sillä oli niin kuuma ja lopuksi otettiin kontaktitreeniä pöydän päälle lasketulla keinulla. Radalla Mimmi aikalailla löntysteli, sillä oli niin kuuma. Hienosti se kuitenkin kuunteli ja meni minne pitkin. Itsellekin rata oli helppo ohjata, sillä ei ollut vaikeita kohtia. Kontaktit sujuivat hienosti, ja Mimmi oikein katseella kysyi lupaa poistua. Fiksu tyttö :)

Muuta ihmeempiä meillä ei ole tapahtunut :) Yritän ehtiä päivittelemään hieman useammin, jottei tule tällaista megapostausta ja puolet asioista on unohtunut. Kertokaa toki millaisista asioista haluaisitte, että kertoisin blogissani! Näin ollen saadaan blogista monipuolisempi ja kiinnostavampi.

1. heinäkuuta 2014

Oletko koiraihminen?

Pablon blogissa oli mielenkiintoinen testi, joten päätin toteuttaa :) Eli katsotaan miten koiraihminen olen.

1. Jokaisen takkisi taskussa on ainakin kaksi kakkapussia.
Ei / Kyllä.
Lenkkeilytakin taskussa on aina yksi kakkapussi kaiken varalta, mikäli tekee tontin reunalle tai muualle ei sallitulle paikalle. Yleensä Mimmi tekee tarpeensa ojaan, joten en sieltä ala keräämään.

2. Lattiallasi ei loju mitään ylimääräistä, koska koirasi tekisi pesän sinne.
Ei / Kyllä.
Mimmi ei koskaan tee lattialle pesää. Ainoastaan sänkyyn/sohvalle tekee pedin.

3. Kaikki vaatteesi ovat täynnä karvaa ja kuolaa, samoin koko asuntosi.
Ei / Kyllä.
Mimmistä ei lähde karvaa muuta kuin trimmatessa ja harjatessa, eikä se kuolaa :)

4. Tiedät miten kauan pitää olla hengittämättä sen jälkeen, kun olet kerännyt koirankakan maasta.
Ei / Kyllä.
No en :D Eipä ole muutenkaan tapana haistella kakkaa..

5. Sinulla ei ole henkivakuutusta, mutta koiralla on.
Ei / Kyllä.
Mulla on vakuutus, mutta koiralla ei ole

6. Kun rahat alkavat olla tiukalla, olet enemmän huolissasi koiran ruoasta kuin omasta.
Ei / Kyllä.
Toki ostaisin viimeisillä rahoilla Mimmille ruokaa. Tosin se syö samaa kotiruokaa kuin mekin, mitä nyt saa omia herkkuja ja syö puudeliraksuja.

7. Puhuttelet helposti ihmisiä käskemällä; istu! odota! ei! ei saa ottaa!
Ei / Kyllä.
Joskus tulee sanottua vanhemmille esim. ''odota''! ''ei saa ottaa''! mutta emmä ketään kaveria käskytä.

8. Tunnistat muut koiraihmiset ainoastaan heidän koiristaan. Koirista, joiden nimen muistat toisin kuin omistajan, jota et itse asiassa ole ikinä kysynytkään.
Ei / Kyllä.
Aina tulee kysyttyä koiran nimeä kun tapaa lenkillä uuden kaverin. Harvemmin tulee omistajan nimi puheeksi, vaikka olisin tuntenut kyseisen henkilön lenkiltä montakin vuotta.

9. Et syö lattialla etkä laske lautasta tai lasia lattialle koskaan. Et edes niiden luona joilla ei ole koiria.
Ei / Kyllä.
Emmä muutenkaan syö koskaan lattialla, aina jonkun pöydän ääressä. Ei sillä, että Mimmi tulisi nuolemaan lautasta, mutta eiks se oo epämukavaa :D

10. Annat rakkautta ja läheisyyttä enemmän koirallesi kuin läheisillesi.
Ei/ Kyllä.
Tuleehan sitä Mimmiä hellittyä varmasti enemmän kuin läheisiä. Vaikka toki heitäkin rakastan :)

11. Kaikki ystäväsi ja kollegasi tietävät milloin koirallasi on ripuli ja milloin se oksensi viimeksi.
Ei / Kyllä.
Muutamalle kaverille tulee välillä mainituksi, että Mimmi on kipeä. Mutta hekin pitävät kovasti Mimmistä ja kyselevät sen kuulumisia. Ihan kaikille en sentään ota puheeksi koiran sairauksia, ellei joku sitten kysy miten Mimmi jakselee.

12. Ystäviltäsi saadut lahjat ja kortit liittyvät aina jollain tapaa koiriin.
Ei / Kyllä.
Lähes poikkeuksetta saan koira-aiheisia kortteja sekä lahjat liittyvät jollain tapaa koiriin. Esim. joululahjaksi sain puudeli aiheisen pipon.

13. Kamerassasi on enemmän kuvia koirista kuin esimerkiksi pyramideista joilla vierailit.
Ei / Kyllä.
Yleensä mulla on kamera mukana ainoastaan lomilla. Harvemmin otan kameraa lenkeille tai menen pihalle kuvailemaan.

14. Jos koirasi ei pidä jostain ihmisestä vaikka koirapuistossa, niin huomaat olevasi vaistomaisesti samaa mieltä.
Ei / Kyllä.
Emme käy Mimmin kanssa koirapuistoissa sen arkuuden vuoksi. Mutta pääsääntöisesti se pitää kaikista ihmisistä. Koirat ovat sitten asia erikseen..

15. Puet talvella koiran lämpimämmin kuin itsesi.
Ei / Kyllä.
Vaikka Mimmi onkin palelevainen, niin kyllä se toppamanttelilla pärjää :)

16. Ruoassasi on aina vähintään yksi koirankarva.
Ei / Kyllä.
Pikemminkin omia hiuksia :D

17. Annat koirasi nuolla kasvoja, mutta jos jollakulla jossakin on vähänkin flunssan oireita, niin peset käsiäsi maanisesti.
Ei / Kyllä.
Mimmi välillä nuolee liikaakin :D Mutta käsiä kyllä pesen ihan kohtuudella

18. Et näe autosi pelkääjänpaikan ikkunasta ulos, koska se on täynnä kuononjälkiä.
Ei / Kyllä.
Mimmi matkustaa takapenkin jalkatilassa, eikä se koskaan laita kuonoa ikkunaa vasten.

19. Missä tahansa oletkin, muistutat ihmisiä, että sinun pitää lenkittää koira vielä tänään.
Ei / Kyllä.
Harvemmin mä missään olen, mutta yleensä iskä käyttää lenkillä, mikäli olen jossakin. Muussa tapauksessa sovitan menoni, että käytän ennen/jälkeen lenkillä.

20. Puhut samalla tavalla koirallesi kuin ihmiset puhuvat lapsilleen.
Ei / Kyllä.
Tuleehan sitä aika usein lässytettyä :D

21. Koirallasi on yli 10 lempinimeä. Suurin osa niistä on epämääräisiä äänteitä peräkkäin kuten Pusimusimuli tai Tsikipiu.
Ei / Kyllä.
Lempinimiä on useita, mutta kaikki ihan järkeviä :) Kuten Mimbba, Mimmu, Mimsku. Mimmuli, Mimmuska...

Paikkaansa piti 7/21.
 
Ehkä en olekaan koiraihminen :D Tosin villakoirasta ei lähde karvaa, enkä koskaan ole kuullut kuolaavasta villakoirasta. Trimmauksenkin jälkeen sentään käytän teippiharjaa, vaikka tunnetusti koiraihmiset mukamas kulkisi kuraisissa, koirankarvoja täynnä olevissa lökäreissä naama kuolaisena.


 

Liity lukijaksi!