3. kesäkuuta 2014

♥ Paljon onnea Mimmi 7v ♥

Voih, kuinka aika on rientänyt!! Lauantaina 31.5. tuli Mimmille 7v täyteen. Emme juhlineet mitenkään erityisesti, kuten emme muinakaan syntymäpäivinä. Samalla tavalla Mimmi saa rakkautta ja herkkuja muulloinkin. Ostin kuitenkin lahjaksi aktivointilelun. Tosin vaikeimman jälleen. Mimmi kun on niin fiksu, että kun hoksaa tuon niin sen jälkeen ei tarvitse päätä vaivata :) Kuitenkin tulee aktivoidakin koiraa ja kun se tykkää niistä. Lahjan Mimmi sai tosin vasta eilen, sillä olimme viikonlopun Hangossa.

                                Loppuun vielä muutama kuva :)


 


 
Lähden huomenna pariksi viikoksi reissuun. Käymme Saksassa, Puolassa ja Unkarissa, joten pahoittelen nopeasti kirjoitettua postausta. Kirjoitan myöhemmin koostepostauksen vanhoista kuvista, vaikka pentukuvia onkin säälittävän vähän :( Nautin kuitenkin täysin siemauksin reissusta, joten palaillaan!

Liity lukijaksi!