31. tammikuuta 2015

Koirakuvahaaste


Mekin päätettiin osallistua paikka ja hyppy blogin koirakuvahaasteeseen. Eli kymmenen sanaa ja kymmenen niihin liittyvää kuvaa.

1. Harrastus


 2. Ilo


3. Luottamus

4. Koirakaveri
 
5. Taide
 
6. Vauhti

7. Ihminen
 
8. Mustavalkoinen
 
9. Hauskuus
 
10. Lelu
 
 
 

5. tammikuuta 2015

Christmas Gifts

Mimmi oli tänäkin vuona ollut todella kiltti, joten se sai paljon lahjoja. Pääsääntöisesti ostamme Mimmille lahjaksi mitä se nyt tarvitseekin; villapaita, herkkuja (nyt on taas pitkäksi aikaa herkkuja, laatikko ammottikin jo tyhjyyttä), ruokakuppi kun entinen oli jo mennyt huonoksi sekä pari lelua. Viime vuoden lahjat pääset näkemään täältä. Halusin tällä kertaa päästää luovuuden valloilleen ja kuvata hieman erilaisempia kuvia. Toivottavasti tykkäätte ;)

Meiltä lehmä pehmolelu, jota riepottelikin tovin :)
Ukilta ja mummulta hiiri pehmolelu, jonka sai viime joulunakin


Meiltä söpön porokuvioisen villapaidan, joka muuten on lämmin
kovemmillakin pakkasilla


Paljon herkkuja! Alla yksityiskohtaisemmat kuvat
alla olevista herkuista

Chick'n Snack kanaluutikut

 
Barbeque purutikkuja, nämä olivatkin positiivinen yllätys meille,
sillä nämä ovat uutuusherkkuja

Naapurilta hienon peltirasian, joka sisälsi
juusto-kinkku keksejä, purutikkuja ja juustonameja
 
Kana-lammas viipaleita. Kuten aina ennenkin,
myös tällä kertaa herkut upposi saman tien masuun  
Iso pussi eri hedelmäsekoituksia



 

2. tammikuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

Ollaan eletty muutama päivä vuotta 2015 ja nyt on meidänkin aika listata tämän vuoden tavoitteet. Aikaisempina vuosina en ole kirjannut ylös mitään sen kummempia tavoitteita, joten niitä en tässä voi käydä läpi. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut molemmin puolin. Agilityssä on tullut paljon lisää vauhtia, ollaan saatu opetettua kepit melkein kokonaan, keinukin sujuu jo täydessä tapissa melkein ongelmitta. Lisäksi olen oppinut vihdoinkin ohjaamaan ;) Muutamiin mölleihinki uskaltauduin, käytiin rallytokon tutustumiskerralla, nähtiin muutamia koirakavereita ja lenkkeiltiin paljon yhdessä. Joten, eiköhän olisi aika kertoa tämän vuoden tavoitteet. Toivotaan, että tämä vuosi olisi vähintäänkin yhtä onnistunut kuin viime vuosi ja mahdollisimman moni tavoite toteutuisi!

-Terveys
Ennen kaikkea terveys! Toivon, ettei tule mitään nivelvammoja, jumeja tms. joka estäisi agilityn harrastamisen. Lisäksi toivon, että mahakin pysyisi kunnossa, sillä Mimmi on kärsinyt läpi elämän jatkuvista vatsavaivoista.
-Seuruu paremmaksi
Ongelmana meillä on, että Mimmi jää liian kauas jalasta ja löntystelee. Eli seuruu tiiviimmäksi ja vire kohdilleen. Hihnassa seuruu sujuu hyvin, joten vapaana seuruuta paljon. Yritänki ottaa ainakin lähes joka lenkki muutaman askeleen seuruuta. Palkkaus heti kun seuraa tiiviisti ja vire on kohdillaan!

-Rallytokon alkeiskurssi
Keväällä alkaa samassa paikassa, missä käymme aksaamassa rallytokon alkeiskurssi, joten tarkoitus olisi ilmoittautua sinne. Kävimme syksyllä rallytokon tutustumiskerralla ja Mimmikin innostui heti lajista. Oli niin täynnä intoa ja tuntui jopa enemmän meidän jutulta kuin agility.

-Paljon lenkkeilyä
Tavoite täyttyi jo tänä vuonna, mutta haluan ennen kaikkea keskittyä monipuolisempaan liikuntaan. Varsinkin vanhemmiten se on tärkeää kunnon ylläpitämiseksi. Eli lisätään entisestään vapaana lenkkeilyä niin metsässä, pellolla kuin tasaisellakin alustalla, Juoksulenkkejä teemme yhä sen 2-3x viikossa. Kuitenkin siinäkin pitäisi kiinittää huomiota alustaan eli lisätä pururadalla juoksentelua.


-Aktivointia
Enemmän ihan perus hajutyöskentelyä. Akivointipelejä, piilosta (kesällä vaikeutetaan etsintöjä ulos), jälkeä ja namietsintää sisälläkin.

-Temppujen tekoa
Tarkoitus olisi harjoitella ahkerasti koiratanssia, jotta jossain vaiheessa saisin esityksenkin aikaiseksi. Lisäksi aion opettaa joitakin uusia temppuja ja vahvistaa entisiä sekä tanssia ajatellen sarjoittaa temppuja. Lisäksi runsasta palkkausta ja lyhyet tempputuokiot, jotta vireystaso pysyisi hyvänä.


-Tokoilua
Meillähän toko on ihan höntsäilyä, vireystason etsimistä vailla tavoitteita. Paitsi se seuruu kuntoon kun se vaivaa mua :D Mutta muuten tokoillaan silloin tällöin kun Mimmi on todella tahmea ja tuntuu, että puolet ajasta menee oikean mielentilan hakemiseen ja kun saamme muutaman onnistuneen toiston, Mimmi väsähtää. Eli runsasta palkkausta tähänkin ja ihan muutaman minuutin tuokiot.

-Agilityä ja muutamat möllit
Aksaillaan ihan omaksi iloksi kun Mimmi siitä niin nauttii ja mikäli ei tule mitään nivelvammoja tai muita sairauksia mitkä estävät aksailun. Muutamat mölitkin olisi tarkoitus käydä. Lähinnä, että oppii kisatilanteissakin rentoutumaan ja löydettäisiin kisoihinkin se sama vire mikä on treeneissä.


-Koirakavereiden tapailua
Enemmän Mimmille mieluisten kavereiden tapailua ja yhteislenkkejä. Mikäli täälläpäin järjestetään koirien yhteislenkkejä, olisi tarkoitus osallistua.

Liity lukijaksi!